lauantai 16. marraskuuta 2013

Liikunta osaksi elämää ja selätin osa 3

Moni pähkäilee yhden asian kanssa usein. Mistä aikaa liikuntaan?  Tähän asiaan törmään päivittäin, varsinkin äidit puhuvat usein, ettei aikaa löydy. Tätä ihmettelen kuitenkin kovin. Ymmärrän, että elämässä voi olla hetkiä ettei aikaa tahdo oikeasti löytyä, mutta jos tämä on jatkuvaa, niin jossakin mättää ja pahasti. Olen myös huomannut, että jos asiaa aletaan tarkemmin miettimään, niin kyse ei olekkaan enään ajasta jota ei löydy. Vaan jaksamisesta, tai laiskuudesta tai tai tai... Ja aika usein pintaa kun raapaisee syvemmältä niin huomataan, että ehkä se olikin tekosyy liikkumattomuudelle. Kyse on kuitenkin asioiden priorisoinnista. Ja taas en halua hermostuttaa pienten lasten äitejä, tiedän välillä kädet on täynnä hommaa ja edelleen elämässä on hetkiä kun liikkuminen jää vähemmälle. Mutta jossain vaiheessa tilanteeseen pitäisi havahtua ja miettiä miten liikunnan saisi osaksi elämää. Ihmiset kuolevat pian liikkumattomuuteensa. Kokoaikainen istuminen on pahinta mitä ihminen voi itselleen tehdä, on muutama muukin paha asia, mutta istumiseen ja siitä johtuviin sairauksiin kuolee vuosittain moni. Istutaan aamupalapöydässä, junassa/autossa töihin mennessä, istutaan töissä, istutaan taas junassa/autossa, istutaan ruokapöydän ääreen, mennään autolla kauppaan ja takaisin, istutaan sohvalle ja parhaimmassa tapauksessa istutaan vielä salilla laitteissa! Nii-in, moni elää näin ja opetetaan vielä lapsetkin elämään näin, kuskataan autolla kouluun, kaverille ja harrastuksiin. Ostetaan alle kouluikäisenä tietokone ja tv. Karu totuus ja raaka yleistys. Näin kuitenkin on monessa perheessä. Itse kiinnitän näihin asioihin huomiota äitinä, kauan lasten ja vanhempien kanssa työskennelleenä ja personal trainerina. Mitä jos jokainen pystyisi liittämään liikunnan arkirutiineihinsa? Olisiko mahdollista? Tässä vaiheessa moni paljon painoa pudottanut voisi sanoa, että on todellakin mahdollista. Moni kuitenkin sanoo myös että EI, ei se ole mahdollista. Annan kuitenkin nyt muutaman hyvän vinkin:

1. Pakkaa kimpsut ja kampsut mukaan ja lähde retkelle. Tämän voi toteuttaa poikaystävän/tyttöystävän tai vaikkapa perheen kanssa. Valitse retkikohde (kohde voi olla lähipuisto tai se kauempi, johon ei tule niin usein lähdettyä), varustaudu säänmukaisella vaatetuksella, pakkaa eväät (eväät voivat olla hedelmiä, ruisleipää, vihanneksi tai vaikka salaattia). Ei keksiä, sipsiä, vaaleata "pullamössö" leipää, vaan terveellistä pientä välipalaa.  Hyvät ja terveelliset eväät maistuvat yleensä myös nälkäiselle lapselle. Tee hetkestä kiva. Aikuiset voivat pakata mukaan vaikka kahvia ja viltin lisäksi ja valita kohteeksi jonkin merkityksellisen paikan. Kesäisin tämä toimii hyvin esimerkiksi pyöräretkenä.

Tänään puistoretkellä. Kahvia, vettä, tonnikala salaattia äitille, täysjyvä voikkarit muille. 

2. Lähde lapsen kanssa leikkipuistoon, vaikka vain siihen lähipuistoon. Jätä kännykkä kotiin ja keskity lapseen. Leiki lapsen kanssa ja nyt en tarkoita hiekkalaatin reunalla istumista. Keinu, kiipeä telineeseen ja lei hippaa. Ennen kuin huomaatkaan niin askelia on kertynyt mukavasti. Kokeile, voit huomata nauttivasi siitä.

3. Kulje työmatkasi pyörällä, kävellen tai pidennä edes matkaasi jonka kävelet autolta töihin. Helppoa, jätä autosi parkkipaikan kauimmaiseen nurkkaan tai hyppää bussista yhtä pysäkkiä aikaisemmin pois. Tämä toimii myös kauppareissulla. Haba kasvaa kun kannat kauppakassit vähän pidemmälle.

4. Tee salilla liikkeitä enemmän seisovilteen. Tiesitkö, että hauiskäännöstä voit saada lisätehoja jos teet sen seisten? Vatsasi nimittäin auttavat liikkeessä kivasti kun et lönötä penkissä. Kokeile myös vaihtelun vuoksi vapaita painoja, jos olet aina treenannut pelkillä laitteilla. Voit löytää uusia lihaksia. 

5. Kokeile askelmittaria. Pidä huoli, että askeleita kertyy päivän aikana ainakin 10 000, mieluiten 15 000.

6. Venyttele samalla kun leikit lasten kanssa lattialla. Voit myös pitää hauskan tanssihetken lasten kanssa. Voit taas yllättyä kuinka kivaa lasten kanssa puuhaaminen voikaan olla ja samalla saat hyvää liikuntaa.

Pienillä arjen valinnoilla voit saada paljon liikuntaa. Ja mikä parasta, lapsetkin voivat samalla oppia aikuisilta paljon. Meillä ainakin tytön ollessa pieni, hän toimi mukavana "kahvakuulana". Ja voi sitä ilon määrää kun ilmoitin jumppatuokiosta. Kätevää. Vaunujen kanssa kävelylenkit saattoivat venähtää muutamaan tuntiin. Vauvaa ja vähän isompaakin lasta pystyy kantamaan kätevästi kantorinkassa. Meillä neiti 4 vee meni vielä kesällä rinkassa ja äiti kiipesi kallioita ylös puuskuttaen. 5km meni mukavasti, välillä tyttö käveli ja välillä hyppäsi reppuun. Kaikilla oli hauskaa. Yövyttiin samalla reissulla myös teltassa ja aamulla jatkettiin matkaa. 

Leuanvetoa mettässä.

Se mitä yritän sanoa, on, että terveellisten elämäntapojen omaksuminen ei ole tähtitiedettä. Terveellistä ruokaa ja hauskoja liikuntahetkiä, sillä pääsee hyvään alkuun. Kuntosali ei ole ainut missä tulee tuloksia. Jos siihen ei ole rahaa tai halua, niin kotonakin saa yllättävän paljon tehtyä. Käytetään mielikuvitusta! Mökilläkin liikuntaa saa vaikka halkoja hakkaamalla. Eväät ja päivittäiset ruokavalinnat tulisi olla terveellisiä, näin jaksaminen lisääntyy huomattavasti ja voit huomata painon tippuvan.

Hyvä aamupala

SELÄTIN osa 3


Sitten projektiin, nimeltä selätin. Oikeastaan mennään suoraan tuloksiin, mitä saimme kahden viikon testiajalla. Saimme:

- Vatsalihakset kipeäksi
- Sohvalla istuminen illasta väheni kymmenellä minuutilla
- Toisen vatsa pieneni 2cm (emme tiedä johtuiko tästä, vai muusta mutta ei ainakaan mennyt huonommaksi)
- Selkävaivaisen mieheni, selkäkivut ovat vähentyneet huomattavasti!
- Mies jolle annoin vekottimen lainaan, halusi jatkaa laina-aikaa :)
- Asiakkaani innostui selättimestä ja annoin toisenkin koekäyttöön (kuulen myöhemmin mielipiteen)

Omat sanani testijaksosta:
Meillä oli oikein hauskaa iltaisin. Tyttökin osaa nyt "vatkata" kunnolla. liikkeistä saa oikein monipuoliset käyttämällä mielikuvitusta. Tuloksia ei synny, jos liikkeitä ei tee kunnolla. Liikkeet pitää tehdä loppuunasti ja liikkuvuushan paranee tekemällä. Huomasin myös motoriikan kehittyneen. Tästä voisi moni saada avun selkävaivoihin. Staattiset pidotkin vaikeutuivat laudan avulla. Kannattaa kokeilla!

Vastailen mielelläni lisäkysymyksiin tuotteesta.

-Niina-
www.controlfitness.fi



3 kommenttia:

  1. Miten teitte selättimellä liikkeitä? Kiitos jo etukäteen! Tuo yksi kuva on suuntaa-antava, lisää sellaisia olisi kiva,nähdä :)

    VastaaPoista
  2. Julkaisusta on jo tovi aikaa, joten kuvia ei enää ole jäljellä. selatin.fi löytyy kuitenkin linkkejä erilaisiin blogeihin jonka kautta voi löytyä uusia liikkeitä :)

    VastaaPoista
  3. Hei Niina
    Löysin blogisi. Mielenkiinnolla luin lokakuun 2013 selätin-jutut. Minun selättimeni ja kahvat saapuivat eilen. Uteliaana kokeilin heti. Pitäisi uskoa käyttöohjeen vinkki: juo ensin, treenaa sitten. :)

    Reilut 30v sitten pyöritin vannetta tuntitolkulla. Siihen aikaan oli vain LP eli levy piti kääntää. Avustava henkilö käänsi ja näin minä pyöritin vannetta LPn molemmat puolet punkrokin tai vastaavan reippaan rytmin tahtiin. Vuosikymmenten aikana on vatsa kasvanut ainakin entisiin mittoihin, jotka pienenivät vanteella, joka hieroi pyöriessä läskit pois. Tiesin osaavani pyöritysliikkeen, mutta enää vanne ei vaan suostu pyörimään, ehkä tekniikka hukassa. Päätin testata selätintä ja tilasin sen sekä kahvat.

    Ekan kokeiluni tulos: nousin rohkeasti laiitteen päälle, laite oli maton päällä eli alusta pysyy paikallaan. Vatkasin ja veivasin, tämähän on kuin twisti, helppoa! Sitten otin kahvat käteen ja hoksasin saavani siitä pyörimisliikkeeseen lisävauhdin. Hauskaa! Ekan illan kokeilut tvtä katsoessa meni mukavasi. Riitti ihan perus 10 min, sillä keskiviikkoisin alla on tunnin kahvakuula ja sitten vielä tunnin pilates. Ei saa riehua! En vielä testannut lantioliikkeitä, kiitos vinkeistä, kokeilen tänään.

    VastaaPoista